Hei,
Jouduin lopettamaan hoidon kesken osastolla ja jouduin naistenklinikalle ennenaikaisten supistusten takia vuodelepoon...
Tuolla sh-osastolla ei uskottu mua, etten pysty syömään niin isoja annoksia, kuin siellä on vaan minua alkaa supistamaan ja homma oli lähes pakottamista, uhkailua ja jopa haukkumista käytösmallejani lapsellisiksi. Perjantaina sitten ahdoin itseni täyteen ruokaa ja tässä sitä ollaan. Vauvan on ennustettu syntyvä. Kahden viikon sisällä, eli rv 32-34...
Kiitos vain sh-osasto!
Paikka ei kyllä ollu yhtään mua varten, ainakaan tässä vaiheessa. Kaikilla samat säännöt, mistään ei jousteta ja ajatustesi kanssa olit ihan yksin. Sitten kun itketti, niin sitten olit lapsellinen...
Eli paikka on varmaan hyvä alipainoisille anorektikoille, jotka tarvitsevat ravintoa, mutta jos mielesi haluat parantaa, niin se on jossain muualla...
Isä hakee tänään mun kamat sieltä pois tänne naistenklinikalle. Sekin oli, kun soitin sinne, että jään tänne sisälle ja mulla on riski synnyttää kahdenviikon sisään suuri 80%, niin vastaus vastauksena sain. "aijaa".
Sit ku sanoin että sen mun paikan siis voi varmaan vapauttaa seuraavalle, niin tokaisu toisessa päässä luuria oli: "niinjoo. Sun kamat tarvii sit varmaan kerätä kasaan."
Sanoin, että kamat ovat jo kasassa valmiina, että ne pitäisi vaan nostaa sellaiseen paikkaan, että säilyvät siihen saakka, kunnes saan jonkun hakemaan ne sieltä.
"Okei, hyvä homma. Tehdään sitten niin. Ei muuta ku hyvät jatkot sulle ja vauvalle. Pidä huoli teistä."
Ja heihei... No ei hirveesti tunnu olevan kiinnostusta potilaita kohtaan, ei anteeksipyyntöjä, pahoitteluja tilanteesta tms :(
No tuonne en varmaan takaisin mene... Käyn jatkossa varmaan polikäyntejä siellä, mutta osastohoito saisi mun kohdalla kyllä odottaa hengenvaarallista alipainoa :D
Palaillaan!
maanantai 22. huhtikuuta 2013
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
osastofiiliksiä kolmen päivän jälkeen.
Huoh.
Ei tää osasto sitten ollutkaan ihan sellainen millaisen kuvan tästä sain...
Täällä syödään 6 kertaa päivässä:
8.00 aamupala
10.00 kahvit
12.00 lounas
14.15 välipala
17.00 päivällinen
20.00 iltapala
Kaikien aterioiden jälkeen on puolen tunnin yhteinen lepohetki, jota valvoo hoitaja.
Ruokailussa on hirveesti sääntöjä. Mä kerään itse annokseni lautaselle, malliannoksen mukaan.
Ruokapöydässä pitää istua väh. 20min ja enintään 30min.
Kun olet kerännyt ateriasi, niin huudat "valmis" ja hoitaja tulee tarkastamaan annoksen, että sulla on siinä kaikki mitä ohjelmassa lukeekin, että voinapit on kaavittu kunnolla, että maitolasi on täynnä piripintaan saakka jne.
Kun olet syönyt, niin kiität ja esim. jogurttipurkki pitää näyttää hoitajalle että se on varmasti tyhjä. Hoitaja myös arvio oletko kaapinut lautaset tarpeeksi puhtaiksi, onko omena syöty tarpeeksi hyvin jne.
Jos et pysty syömään, saat korvausjuoman, jossa on ihan sikana kaloreita...
Itse istuin ruokapöydässä ekana päivänä melkein 1h 20min ja itkin. Kun maha ei vedä, niin ei se vedä...
Täällä osastolla mennään ruokailusta ruokailuun. Todella vähän mitään ohjelmaa, vapaakävelyjä ei mullakaan ole. 2x15min saan käydä ulkona HOITAJAN kanssa. Jippii. Vapaahetoisesti tänne täysi-ikäisenä tullaan ja vapaudet riistetään heti...
Rankkaa on ollu, ruokailut on tosi hankalia, annoskoot on tosi isoja, ei tekemistä ja sit mun pitää olla erossa mun miehestä ja lapsesta :( koko ajan kotiinlähtö mielessä.
Punnittu mua ei oo kertaakaan ja se ahdistaa aivan älyttömästi. Tänä aamuna vaadin punnituksen ennen aamupalaa!
Raskautta täällä ei osata huomioida ollenkaan. Mulla tulee supistuksia aina kun syön, sit pissattaa, päätä särkee, verenpaineet kohoaa, pahaolo jne. Ei niihin oteta mitään kantaa :(
Lisäksi keskusteluapua on todella huonosti. Joku joskus ohimennessään saattaa kysyä miten menee, mutta ei kukaan juttele sun kanssa sun tuntemuksista jne, siksi ehkä täälläkin olen oksennellut. Ei ne laihdutusajatukset jätä mua rauhaan ja ei nää hoitajat käsitä sitä, että mua ei auta se että sanotaan, että mieti vauvaasi... No mietin mietin, mutta samalla on pakko miettiä omaa ulkonäköään!!
Katsotaan, mä en viel tiiä koska lähden täältä. Suunniteltu uloskirjaus on ens viikon pe, mut voi olla etten kestä täällä niin kauaa...
Kysykää ihmeessä jos on kysyttävää. Ei nyt muuta raportoitavaa täältä HYKS:n syömishäiriöosastolta.
Ei tää osasto sitten ollutkaan ihan sellainen millaisen kuvan tästä sain...
Täällä syödään 6 kertaa päivässä:
8.00 aamupala
10.00 kahvit
12.00 lounas
14.15 välipala
17.00 päivällinen
20.00 iltapala
Kaikien aterioiden jälkeen on puolen tunnin yhteinen lepohetki, jota valvoo hoitaja.
Ruokailussa on hirveesti sääntöjä. Mä kerään itse annokseni lautaselle, malliannoksen mukaan.
Ruokapöydässä pitää istua väh. 20min ja enintään 30min.
Kun olet kerännyt ateriasi, niin huudat "valmis" ja hoitaja tulee tarkastamaan annoksen, että sulla on siinä kaikki mitä ohjelmassa lukeekin, että voinapit on kaavittu kunnolla, että maitolasi on täynnä piripintaan saakka jne.
Kun olet syönyt, niin kiität ja esim. jogurttipurkki pitää näyttää hoitajalle että se on varmasti tyhjä. Hoitaja myös arvio oletko kaapinut lautaset tarpeeksi puhtaiksi, onko omena syöty tarpeeksi hyvin jne.
Jos et pysty syömään, saat korvausjuoman, jossa on ihan sikana kaloreita...
Itse istuin ruokapöydässä ekana päivänä melkein 1h 20min ja itkin. Kun maha ei vedä, niin ei se vedä...
Täällä osastolla mennään ruokailusta ruokailuun. Todella vähän mitään ohjelmaa, vapaakävelyjä ei mullakaan ole. 2x15min saan käydä ulkona HOITAJAN kanssa. Jippii. Vapaahetoisesti tänne täysi-ikäisenä tullaan ja vapaudet riistetään heti...
Rankkaa on ollu, ruokailut on tosi hankalia, annoskoot on tosi isoja, ei tekemistä ja sit mun pitää olla erossa mun miehestä ja lapsesta :( koko ajan kotiinlähtö mielessä.
Punnittu mua ei oo kertaakaan ja se ahdistaa aivan älyttömästi. Tänä aamuna vaadin punnituksen ennen aamupalaa!
Raskautta täällä ei osata huomioida ollenkaan. Mulla tulee supistuksia aina kun syön, sit pissattaa, päätä särkee, verenpaineet kohoaa, pahaolo jne. Ei niihin oteta mitään kantaa :(
Lisäksi keskusteluapua on todella huonosti. Joku joskus ohimennessään saattaa kysyä miten menee, mutta ei kukaan juttele sun kanssa sun tuntemuksista jne, siksi ehkä täälläkin olen oksennellut. Ei ne laihdutusajatukset jätä mua rauhaan ja ei nää hoitajat käsitä sitä, että mua ei auta se että sanotaan, että mieti vauvaasi... No mietin mietin, mutta samalla on pakko miettiä omaa ulkonäköään!!
Katsotaan, mä en viel tiiä koska lähden täältä. Suunniteltu uloskirjaus on ens viikon pe, mut voi olla etten kestä täällä niin kauaa...
Kysykää ihmeessä jos on kysyttävää. Ei nyt muuta raportoitavaa täältä HYKS:n syömishäiriöosastolta.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
jännitys ja ahdistus kasvaa huomisesta
Nyt alkaa olemaan aika ahdistunut fiilis huomisesta osastohoidon aloituksesta. Itkettää vaan koko ajan...
Koko ajan mieleen tulee vaan se tosiasia, että mies ja lapsi lähtevät sieltä pois, joudun sanomaan heihei, pienelle tyttärelleni, joka ei ymmärrä yhtään miksi äiti ei lähde mukaan. Ja jään sinne vieraiden ihmisten seuraan, vieraaseen paikkaan, ahdistavan syömisen pariin, ihan yksin. Tuntuu että mä hylkään mun perheen ja kaikki hylkää mut sinne...
Mä haluan parantua, mutta miksi sen on oltava näin vaikeaa??
Lisäksi mua ahdistaa suuresti, että mä tiedän, että mun pitää syödä siellä ja en pääse oksentamaan. Nyt en oo pystyny vuoteen syömään mitään, en edes 200kcal:n salaattia, jos oon tienny etten pääse oksentamaan.
Mutta mun on pakko tehdä tää, koska mun parisuhde on vaakalaudalla tällä hetkellä, jos en ota apua vastaan.
Mies jo sanoi, että tää on sille psyykkisesti niin raskasta, että ei kestä jos tää jatkuu... Eroakin voisi harkita.
Mä kirjotan huomenna taas, ku pääsen sinne osastolle, voin kertoo millaista siellä on... Jos joku muu harkitsee samaa ratkaisua.
Nyt alan viettämään muksun kanssa viimeistä päivää ennen jaksoa :(
Koko ajan mieleen tulee vaan se tosiasia, että mies ja lapsi lähtevät sieltä pois, joudun sanomaan heihei, pienelle tyttärelleni, joka ei ymmärrä yhtään miksi äiti ei lähde mukaan. Ja jään sinne vieraiden ihmisten seuraan, vieraaseen paikkaan, ahdistavan syömisen pariin, ihan yksin. Tuntuu että mä hylkään mun perheen ja kaikki hylkää mut sinne...
Mä haluan parantua, mutta miksi sen on oltava näin vaikeaa??
Lisäksi mua ahdistaa suuresti, että mä tiedän, että mun pitää syödä siellä ja en pääse oksentamaan. Nyt en oo pystyny vuoteen syömään mitään, en edes 200kcal:n salaattia, jos oon tienny etten pääse oksentamaan.
Mutta mun on pakko tehdä tää, koska mun parisuhde on vaakalaudalla tällä hetkellä, jos en ota apua vastaan.
Mies jo sanoi, että tää on sille psyykkisesti niin raskasta, että ei kestä jos tää jatkuu... Eroakin voisi harkita.
Mä kirjotan huomenna taas, ku pääsen sinne osastolle, voin kertoo millaista siellä on... Jos joku muu harkitsee samaa ratkaisua.
Nyt alan viettämään muksun kanssa viimeistä päivää ennen jaksoa :(
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
muiden mielipiteet
Juu-u,
Kävin siellä syömishäiriöpolin sairaanhoitajan vastaanotolla... Sekin oli tosi huolissaan mun voinnista ja sanoi että näkee osastohoidon ainoana vaihtoehtona.
Mä ymmärrän sen, mun isä, pikkusisko, mies, hoitavat tahot, kaikki on sitä mieltä, että se on ainoa ja oikea vaihtoehto tässä kohtaa. Mutta kukaan ei nää sitä mun kannalta:
Ensinnäkin olla erossa lapsesta niin pitkä aika, toiseksi: syömishäiriö on kulkenut mun rinnalla jo kohta 8 vuotta! Ei siitä oo helppoa päästää irti. Kolmanneksi mä pelkään sitä miten tuo pieni lapsemme reagoi siihen, että äiti, joka on yleensä 24/7 paikalla, onkin yhtäkkiä poissa kokonaiset kaksi viikkoa!! Mä en tässä kohtaa ees halua ajatella sitä, että sanon pirpanalle Heihei, tietäen itse että me ei nähdä pitkään aikaan. Pelkästään jo se saa kyyneleet silmiini. Ymmärtääkö täällä kukaan mua?
Kaikki vaan aina sanoo tohon, että mieti jos syömishäiriö tappaa sut, ni sä oot ikuisesti erossa kaikista? Nojoo, ei noin voi ajatella. Ainakaan mun mielestä. Jos maailma olis noin musta valkoinen, niin eihän sitä vois ees elää...
Tänään mä yritän puhua mun miehen kanssa. Ei se jonohoitaja oo kyl ees soittanut, vaikka sen piti viimeistään edellisenä keskiviikkona soittaa, eli voisiko olla, että mä pelastuin osastojaksolta sittenkin? :)
Mukavaa päivää teille, runsaat viisi lukijaani ;) palataan taas astialle!
Kävin siellä syömishäiriöpolin sairaanhoitajan vastaanotolla... Sekin oli tosi huolissaan mun voinnista ja sanoi että näkee osastohoidon ainoana vaihtoehtona.
Mä ymmärrän sen, mun isä, pikkusisko, mies, hoitavat tahot, kaikki on sitä mieltä, että se on ainoa ja oikea vaihtoehto tässä kohtaa. Mutta kukaan ei nää sitä mun kannalta:
Ensinnäkin olla erossa lapsesta niin pitkä aika, toiseksi: syömishäiriö on kulkenut mun rinnalla jo kohta 8 vuotta! Ei siitä oo helppoa päästää irti. Kolmanneksi mä pelkään sitä miten tuo pieni lapsemme reagoi siihen, että äiti, joka on yleensä 24/7 paikalla, onkin yhtäkkiä poissa kokonaiset kaksi viikkoa!! Mä en tässä kohtaa ees halua ajatella sitä, että sanon pirpanalle Heihei, tietäen itse että me ei nähdä pitkään aikaan. Pelkästään jo se saa kyyneleet silmiini. Ymmärtääkö täällä kukaan mua?
Kaikki vaan aina sanoo tohon, että mieti jos syömishäiriö tappaa sut, ni sä oot ikuisesti erossa kaikista? Nojoo, ei noin voi ajatella. Ainakaan mun mielestä. Jos maailma olis noin musta valkoinen, niin eihän sitä vois ees elää...
Tänään mä yritän puhua mun miehen kanssa. Ei se jonohoitaja oo kyl ees soittanut, vaikka sen piti viimeistään edellisenä keskiviikkona soittaa, eli voisiko olla, että mä pelastuin osastojaksolta sittenkin? :)
Mukavaa päivää teille, runsaat viisi lukijaani ;) palataan taas astialle!
maanantai 8. huhtikuuta 2013
osastojakso ajatuksia
Huippelis Hui!
Ajattelin kirjoittaa osastojakso ajatuksia tännekin:
Nyt kun osastojakson aika lähenee, niin ajatukset on entistä sekavammat. Mä en tiiä yhtään miten kestän olla siellä. Siellä on kahden hengen huoneet, ei siis mitään omaa rauhaa missään ja mä en oo tottunut mihinkään kämppiksiin, sit mulle tulee ihan julmetun ikävä miestä ja lasta, en tiiä kestänkö olla niistä erossa tuollaista aikaa. Mua nyt jo pelkkä ajatuskin itkettää!
Tää on ihan hirveetä, mies ei halua edes keskustella asiasta mun kanssa. On sanonu että mielummin vaikka vuosi erossa ja että mä tuun kuntoon, ku se että jatkan samaan malliin... Ja siihen se keskustelu jää. Vaikka yrittäisin kertoo mun ajatuksia, niin se vaan toteaa, että äläpäs nyt taas keksi tekosyitä. Huoh.
Mä yritin viimeks että jos mä meen sinne kokeilemaan oloa ja jos se ei onnistu, että mua ahdistaa olla siellä, niin tuun kesken takaisin. Ei kuulemma käy...
Mä haluan tästä eroon, mutta vaatiiko nää keinot multa ihan liikaa? Muserrunko mä täysin?
Paino pysyy edelleen samassa... Ei laske, mutta ei ainakaan nousekaan :)
Viime viikolla olin ravitsemusterapeutilla, oli huolissaan kun paino vaan laskee (mitä nyt viimeks oon sen luona käyny), tänään ois aika sairaanhoitajan vastaanotolle eli ei muuta ku Helsinkiin ajamaan!
Kirjoitellaan!
Ajattelin kirjoittaa osastojakso ajatuksia tännekin:
Nyt kun osastojakson aika lähenee, niin ajatukset on entistä sekavammat. Mä en tiiä yhtään miten kestän olla siellä. Siellä on kahden hengen huoneet, ei siis mitään omaa rauhaa missään ja mä en oo tottunut mihinkään kämppiksiin, sit mulle tulee ihan julmetun ikävä miestä ja lasta, en tiiä kestänkö olla niistä erossa tuollaista aikaa. Mua nyt jo pelkkä ajatuskin itkettää!
Tää on ihan hirveetä, mies ei halua edes keskustella asiasta mun kanssa. On sanonu että mielummin vaikka vuosi erossa ja että mä tuun kuntoon, ku se että jatkan samaan malliin... Ja siihen se keskustelu jää. Vaikka yrittäisin kertoo mun ajatuksia, niin se vaan toteaa, että äläpäs nyt taas keksi tekosyitä. Huoh.
Mä yritin viimeks että jos mä meen sinne kokeilemaan oloa ja jos se ei onnistu, että mua ahdistaa olla siellä, niin tuun kesken takaisin. Ei kuulemma käy...
Mä haluan tästä eroon, mutta vaatiiko nää keinot multa ihan liikaa? Muserrunko mä täysin?
Paino pysyy edelleen samassa... Ei laske, mutta ei ainakaan nousekaan :)
Viime viikolla olin ravitsemusterapeutilla, oli huolissaan kun paino vaan laskee (mitä nyt viimeks oon sen luona käyny), tänään ois aika sairaanhoitajan vastaanotolle eli ei muuta ku Helsinkiin ajamaan!
Kirjoitellaan!
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
ahdistavat kalorit
Siis aivan kauheeta,
Ollaan Helsingissä ja mies lähti syömään lounasta ja mä jäin muksun kanssa autoon.
No se lupas tuoda mulle ruokaa Hesestä tai subista. Katselin netistä mitä haluaisin tilata, niin kaikki yököttää kun näkee paljonko niissä on kaloreita! Ja ku en tiiä millon pääsisin oksentamaan, niin en uskalla syödä mitään!!
Kello on nyt 15.00, oon heränny klo 06 ja syöny tänään vaan nektariinin, mitä en päässy oksentamaan. Kai tässä vois vielä vähän venyttää syömistä? Ei kai se vauvaa haittaisi? Siis ahdistavaa,
Nälkä olis kova, mutta toisaalta mä oon niin tyytyväinen itseeni, että mä pystyn tähän! Jos pääsis nukkumaan, niin ei miettis edes nälkäänsä...
Huoh, mies kuitenkin pakottaa mut syömään, niin kai se on ees jotain tilattava, mutta mitä?!
Ollaan Helsingissä ja mies lähti syömään lounasta ja mä jäin muksun kanssa autoon.
No se lupas tuoda mulle ruokaa Hesestä tai subista. Katselin netistä mitä haluaisin tilata, niin kaikki yököttää kun näkee paljonko niissä on kaloreita! Ja ku en tiiä millon pääsisin oksentamaan, niin en uskalla syödä mitään!!
Kello on nyt 15.00, oon heränny klo 06 ja syöny tänään vaan nektariinin, mitä en päässy oksentamaan. Kai tässä vois vielä vähän venyttää syömistä? Ei kai se vauvaa haittaisi? Siis ahdistavaa,
Nälkä olis kova, mutta toisaalta mä oon niin tyytyväinen itseeni, että mä pystyn tähän! Jos pääsis nukkumaan, niin ei miettis edes nälkäänsä...
Huoh, mies kuitenkin pakottaa mut syömään, niin kai se on ees jotain tilattava, mutta mitä?!
maanantai 1. huhtikuuta 2013
arghhh ja itseinho
Nyt sapettaa!
Söin sipsejä ja puhuin pikkusiskon kanssa puhelimessa. Juttelu kesti lähes kaksi tuntia!!
En saa enää oksennettua tuota paskaa pois sisältäni, voisin vetää ranteet auki (vertauskuvallisesti) on niin huono fiilis, jos en olis raskaana, niin lähtisin tappolenkille tai jotain, mutta nyt noi kalorit vaan imeytyy ja imeytyy muhun ja mä lihoan. Mä en vois vihata itseäni enempää!!
Ja lisäksi puhelu päättyi riitaan, kaksi tuntia vääntämäni pääsiäisruoka päätyi roskiin, kun mies ei tullu ajoissa syömään ja ruoka pilaantui pöydällä... Voisinkovaan nukahtaa?
Söin sipsejä ja puhuin pikkusiskon kanssa puhelimessa. Juttelu kesti lähes kaksi tuntia!!
En saa enää oksennettua tuota paskaa pois sisältäni, voisin vetää ranteet auki (vertauskuvallisesti) on niin huono fiilis, jos en olis raskaana, niin lähtisin tappolenkille tai jotain, mutta nyt noi kalorit vaan imeytyy ja imeytyy muhun ja mä lihoan. Mä en vois vihata itseäni enempää!!
Ja lisäksi puhelu päättyi riitaan, kaksi tuntia vääntämäni pääsiäisruoka päätyi roskiin, kun mies ei tullu ajoissa syömään ja ruoka pilaantui pöydällä... Voisinkovaan nukahtaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)