Huippelis Hui!
Ajattelin kirjoittaa osastojakso ajatuksia tännekin:
Nyt kun osastojakson aika lähenee, niin ajatukset on entistä sekavammat. Mä en tiiä yhtään miten kestän olla siellä. Siellä on kahden hengen huoneet, ei siis mitään omaa rauhaa missään ja mä en oo tottunut mihinkään kämppiksiin, sit mulle tulee ihan julmetun ikävä miestä ja lasta, en tiiä kestänkö olla niistä erossa tuollaista aikaa. Mua nyt jo pelkkä ajatuskin itkettää!
Tää on ihan hirveetä, mies ei halua edes keskustella asiasta mun kanssa. On sanonu että mielummin vaikka vuosi erossa ja että mä tuun kuntoon, ku se että jatkan samaan malliin... Ja siihen se keskustelu jää. Vaikka yrittäisin kertoo mun ajatuksia, niin se vaan toteaa, että äläpäs nyt taas keksi tekosyitä. Huoh.
Mä yritin viimeks että jos mä meen sinne kokeilemaan oloa ja jos se ei onnistu, että mua ahdistaa olla siellä, niin tuun kesken takaisin. Ei kuulemma käy...
Mä haluan tästä eroon, mutta vaatiiko nää keinot multa ihan liikaa? Muserrunko mä täysin?
Paino pysyy edelleen samassa... Ei laske, mutta ei ainakaan nousekaan :)
Viime viikolla olin ravitsemusterapeutilla, oli huolissaan kun paino vaan laskee (mitä nyt viimeks oon sen luona käyny), tänään ois aika sairaanhoitajan vastaanotolle eli ei muuta ku Helsinkiin ajamaan!
Kirjoitellaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti