Pakko kirjoittaa uudesta ilmiöstä syömishäiriössäni, nimittäin kyläilyistä.
Oon todella sosiaalinen ihminen ja rakastan huumoria, varsinkin pervoa :D oon aina tykänny kyläillä ihmisillä ja se on ollut mun ns. henkireikä.
No nyt on alkanut se mistä olen vain lukenut netissä, nimittäin eristyneisyys.
En haluaisi käydä enää missään, kun pelkään syöväni jotain ja etten kehtaa heti siitä piiloutua vessaan oksentamaan. Kamala tunne kun muuten on todella kivaa ja sitten tälläinen asia latistaa tunnelmaa. Joskus sen asian saa siinä kohdassa siirrettyä syrjään, mutta sitten ahdistus iskee kahta kauheampana jälkikäteen, kun tajuaa montako kaloria muhun on imeytynyt ja sen, että huomenna aamulla vaaka näyttää taas ihan kamalia lukuja :(
Eilenkin olin lapsen ja miehen kanssa kyläilemässä hänen työkaverillaan. Meillä oli tosi mukavaa ja kahvipöydässä join ensin vain teetä mutta sitten mieheni työkaverin vaimoke oli leiponut ja kovasti tarjosi minulle rahkapiirakkaa. No en kehdannut kieltäytyä piirakasta ja otin palasen. Siinä kohdassa jo ajattelin että voi julmettu kuinka suuri pala on! No söin sen siinä ja sit rupateltiin vielä joku tunti ja lähdimme sitten kotiin. Kotona suoraa päätä oksentamaan, mutta eihän sieltä piirakka enää suostunut ulos tulemaan!
Kamala morkkis edelleen piirakasta. Enkä tänä aamuna uskaltanut tai edes ehtinyt käydä vaa'alla. Nyt ollaan matkalla taas kyläilemään koko päiväksi. Hirvee stressi jo nyt syömisistä. Sanoin sen rohkeasti miehellenikin.
Mieheni on ottanut asiaan paremman asenteen. Ei enää vittuile asiasta, vaikka saattaakin mainita siitä että olen taas oksentanut. Toivoo kovasti mun paranemista ja sitä että osastojaksosta olisi apua. Katsotaan nyt, kyllä tää lihoamisen pelko on niin kova, että saa nähdä kauanko siellä osastolla kestän. Ekaan punnitukseen?
POSITIIVISIAKIN uutisia: mun paino oli eilen aamulla ainakin tippunut! Pitkästä aikaa :) vaaka näytti 71.4! Jes! Vaikka vauva kasvaa ja sille kertyy painoa niin mun paino tippuu :) odotan innolla sitä, että kun pääsen vaa'alle synnytyksen jälkeen, niin sormet ristissä toivon, että olisin joku 68kg. Se ois taas uusi kymmen saavutettu!
Mut jees, palaillaan! Mie alan valmistautumaan henkisesti rankkaan päivään...
Ainii, ja kyllä jotkut tätä blogia seuraa, kun aina on noin 4 kertaa luettu uusia päivityksiä ;) ette halua kommentoida, se on ok. Pysykää taustajoukoissa ja tätä blogia saa jakaa ihmisille, jos sille tuntuu :)
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Sellaisia asioita joista ei puhuta, fyysisiä oireita
Nyt on pakko ottaa aiheeksi sellainen aihe, joista ei varmaan puhuta yleensä,
fyysiset oireet:
Mä kerron omista fyysisistä oireistani, joita on esiintynyt varsinkin nyt raskauden kanssa:
- virtsan karkailu: oksentaessa mulla tulee lähes aina pissaa housuun, joka kerta saa vaihtaa housut tai sit pitäs pitää sidettä ja vaihdella sitä joka kerta kun on oksentanut...
- hampaat: en oo uskaltanu näin 2,5 vuoden jälkeen mennä taaskaan hammaslääkäriin, koska selkeitä reikiä on, ikenet on karanneet (vetäytyneet), hampaiden alareuna on kulunut vinoksi ja röpelöiseksi. Kalliiksi tulee...
- vilu: mua paleltaa oikeastaan aina. Nostan lämpöjä kämpässä aina tai lämmitän takkaa. Mies saattaa olla shortseissa ja t-paidassa ja mulla on pitkähihaiset vaatteet, villasukat ja viltti päällä ja palelen silti. Ei kauheen kivaa.
- väsymys: mua väsyttää koko ajan. Ei mitään rajaa tässä väsymyksessä..
- kurkku: kurkku erittää limaa, yskittää. On kipeä, sormet kun tunkee sinne, niin tuntuu kuin kurkku repeäisi. Ääni on käheänä ja kurkkua kuivaa.
- fyysinen väsyminen oksentamiseen: ei jaksaisi mennä oksentamaan, mutta pakko. Keho ei jaksaisi oksentaa, joutuu tekemään hirveesti töitä että saa oksennettua.
- supistukset: nykyään supistaa aina syönnin jälkeen eli maha ei kestä, että siellä on ruokaa, mutta sitten taas oksentamisen ponnistus saa supistukset alkamaan myös... Eli aina supistaa oksentaa tai ei.
- iho: kuiva ku korppu. Ei auta vaikka kuinka rasvaa, ei vaan auta. Iho ihan hilseilee ja halkeilee verille, varsinkin käsistä ja kasvoista. Varmaan johtuu useista pesukerroista päivän aikana.
- haju: aina tunnen itse, että haisen oksennukselle...
- hiukset: kohta voin varmaan vaan kysyä, että mitkä hiukset? Ohenee, ohenee ja ohenee...
Ei mulla nyt muita oireita tuu mieleen, ehkä ne tulee kohta, kun meen oksentamaan ton mansikkakiisselin :(
Idioottimaista, mikä siinä on, että kun tietää miten tyhmää tää on ja että tää pitää lopettaa, niin silti aina menee oksentamaan... Huoh.
Hyvää yötä ja munarikasta pääsiäistä! Mä tiiän mitä toi mun kohdalla tarkoittaa: oksennusrikasta pääsiäistä... Hitto!
fyysiset oireet:
Mä kerron omista fyysisistä oireistani, joita on esiintynyt varsinkin nyt raskauden kanssa:
- virtsan karkailu: oksentaessa mulla tulee lähes aina pissaa housuun, joka kerta saa vaihtaa housut tai sit pitäs pitää sidettä ja vaihdella sitä joka kerta kun on oksentanut...
- hampaat: en oo uskaltanu näin 2,5 vuoden jälkeen mennä taaskaan hammaslääkäriin, koska selkeitä reikiä on, ikenet on karanneet (vetäytyneet), hampaiden alareuna on kulunut vinoksi ja röpelöiseksi. Kalliiksi tulee...
- vilu: mua paleltaa oikeastaan aina. Nostan lämpöjä kämpässä aina tai lämmitän takkaa. Mies saattaa olla shortseissa ja t-paidassa ja mulla on pitkähihaiset vaatteet, villasukat ja viltti päällä ja palelen silti. Ei kauheen kivaa.
- väsymys: mua väsyttää koko ajan. Ei mitään rajaa tässä väsymyksessä..
- kurkku: kurkku erittää limaa, yskittää. On kipeä, sormet kun tunkee sinne, niin tuntuu kuin kurkku repeäisi. Ääni on käheänä ja kurkkua kuivaa.
- fyysinen väsyminen oksentamiseen: ei jaksaisi mennä oksentamaan, mutta pakko. Keho ei jaksaisi oksentaa, joutuu tekemään hirveesti töitä että saa oksennettua.
- supistukset: nykyään supistaa aina syönnin jälkeen eli maha ei kestä, että siellä on ruokaa, mutta sitten taas oksentamisen ponnistus saa supistukset alkamaan myös... Eli aina supistaa oksentaa tai ei.
- iho: kuiva ku korppu. Ei auta vaikka kuinka rasvaa, ei vaan auta. Iho ihan hilseilee ja halkeilee verille, varsinkin käsistä ja kasvoista. Varmaan johtuu useista pesukerroista päivän aikana.
- haju: aina tunnen itse, että haisen oksennukselle...
- hiukset: kohta voin varmaan vaan kysyä, että mitkä hiukset? Ohenee, ohenee ja ohenee...
Ei mulla nyt muita oireita tuu mieleen, ehkä ne tulee kohta, kun meen oksentamaan ton mansikkakiisselin :(
Idioottimaista, mikä siinä on, että kun tietää miten tyhmää tää on ja että tää pitää lopettaa, niin silti aina menee oksentamaan... Huoh.
Hyvää yötä ja munarikasta pääsiäistä! Mä tiiän mitä toi mun kohdalla tarkoittaa: oksennusrikasta pääsiäistä... Hitto!
torstai 28. maaliskuuta 2013
ultraääni ja syömishäiriö
Noniin, tulipas käytyä ultraäänessä äitiyspolilla. Kaikki näytti vauvan kannalta edelleen hyvälle ja kun lääkäri kysyi onko mulla perussairauksia, niin vastasin rehellisesti, että on: syömishäiriö.
No eipä tää lääkäri siihen sanonu mitään, eli sama homma jatkuu. Aina kun käy jossain lääkärillä ja mainitsee syömishäiriöstä, niin lääkärit jättävät asian siihen. Ei ihme ettei sitä apua saa...
Toisaalta, mä tiedän tän pahentavan mun syömishäiriötä, kun näen että vauva ei tästä kärsi... Ei motivoi mua paranemaan enää edes vauvan vointiin vetoaminen. Huoh.
Ajatukset taas ihan sekaisin, oon onnellinen että vauvalla on kaikki hyvin, mutta samaan aikaan mua toisaalta harmittaa, kun nyt sekään ei toimi mun motivaattorina :(
Lisäksi tää mun hyvä (ainoa oikea) ystävä oli lukenut mun blogia ja kiitti kauniista sanoista, mutta samalla harmitteli kun ei osaa auttaa mua. Ei kukaan välttämättä osaa, eikä tarvi. Riittää että läheiset ihmiset on mun ympärillä eikä jätä mua yksin tän ongelman kanssa <3 se on tärkeintä, niin mä oon mun miehellekin sanonut.
Kyllä ne ammattitaitoiset ihmiset mua siellä syömishäiriöpolilla auttaa, jos siihen kykenevät :)
Mut mie kirjottelen taas kun ehdin!
No eipä tää lääkäri siihen sanonu mitään, eli sama homma jatkuu. Aina kun käy jossain lääkärillä ja mainitsee syömishäiriöstä, niin lääkärit jättävät asian siihen. Ei ihme ettei sitä apua saa...
Toisaalta, mä tiedän tän pahentavan mun syömishäiriötä, kun näen että vauva ei tästä kärsi... Ei motivoi mua paranemaan enää edes vauvan vointiin vetoaminen. Huoh.
Ajatukset taas ihan sekaisin, oon onnellinen että vauvalla on kaikki hyvin, mutta samaan aikaan mua toisaalta harmittaa, kun nyt sekään ei toimi mun motivaattorina :(
Lisäksi tää mun hyvä (ainoa oikea) ystävä oli lukenut mun blogia ja kiitti kauniista sanoista, mutta samalla harmitteli kun ei osaa auttaa mua. Ei kukaan välttämättä osaa, eikä tarvi. Riittää että läheiset ihmiset on mun ympärillä eikä jätä mua yksin tän ongelman kanssa <3 se on tärkeintä, niin mä oon mun miehellekin sanonut.
Kyllä ne ammattitaitoiset ihmiset mua siellä syömishäiriöpolilla auttaa, jos siihen kykenevät :)
Mut mie kirjottelen taas kun ehdin!
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Kuva 8. raskauskuukausi
Tässä tää mun ahdistava maha nyt ois.. Tiedän että monen mielestä tää on pieni, mutta mua tää ahdistaa ja toivon ettei kasva parin viimeisen kuukauden aikana enempää.
Vaikka kuinka rakastan masuasukkia, niin ulkomuodostani en nauti ollenkaan. Ja en, en osaa ajatella, että kaikki olisi masuasukin hyväksi, se ei vaan toimi niin :(
Luulo ei ole tiedon väärtti...
Huoh.
Mieheni kuuli tänään kun olin oksentamassa. Kertoi kylppäristä paluuni jälkeen, että on koko vessaremontin ajan luullut etten ole oksennellut, koska meillä ei ole pyttyä käytössä...
Nolona siihen, että ne roskispussit mitä oot ulos vienyt, niin ne on ollut mun oksennuspusseja :(
Mies sanoi rakastavansa mua silti, mutta että hänen mielestään olen todella pahasti sairas ja haluaa mulle apua, vaikka sitten niin, että olisin vuoden suljetulla osastolla.
Kamalaa kun näkee mitä tää sairaus tekee läheisille... Ei oo helppoa.
Anteeksi.
Mieheni kuuli tänään kun olin oksentamassa. Kertoi kylppäristä paluuni jälkeen, että on koko vessaremontin ajan luullut etten ole oksennellut, koska meillä ei ole pyttyä käytössä...
Nolona siihen, että ne roskispussit mitä oot ulos vienyt, niin ne on ollut mun oksennuspusseja :(
Mies sanoi rakastavansa mua silti, mutta että hänen mielestään olen todella pahasti sairas ja haluaa mulle apua, vaikka sitten niin, että olisin vuoden suljetulla osastolla.
Kamalaa kun näkee mitä tää sairaus tekee läheisille... Ei oo helppoa.
Anteeksi.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Morkkis
Terve taas,
Nyt on pakko kirjottaa, vaaka näytti aivan kamalia lukuja ja oon taas niin pettynyt itseeni ettei mitään rajaa :(
Olin eilen parhaan ystäväni kanssa ulkona syömässä, syötiin pitkän kaavan mukaan ja päätin, että menen vasta koko ruokailun jälkeen oksentamaan enkä jokaisen ruokalajin jälkeen, kuten normaalisti.
No en mä varmaan olis ees ehtiny niissä väleissä vessareissulle, ku juteltiin niin paljon kaikkea, jopa tästä mun syömishäiriöstä...
No sitten ystäväni tahtoa uhmaten menin vessaan reissun päätteeksi ja jo siinä vaiheessa tiesin, etten varmaan enää saa oksennettua alkupaloja pois, koska aikaa niistä oli kulunut jo pari tuntia :(
Enkä saanut. Pääruoka tuli vielä helposti, mutta alkupalat ei.
Rukoilin ja toivoin sydämeni pohjasta, että maailma ei tule kaatumaan seuraavana päivänä, mutta niinhän tässä taas tapahtui.
Paino noussut KILON eilisestä!! Ette arvaa mikä olo mulla on, vaaka ei oo näyttäny tollasta lukemaa moneen kuukauteen ja nyt se on siellä... Ahdistavaa, todella ahdistavaa. Kohta mä oon taas sellanen possu!
Pakko ottaa itseä kiinni niskasta ja alkaa taas oksentamaan ihan loppuun saakka, mahanesteisiin.saakka joka ruuan jälkeen heti. Tää yritykset 'parantua' että venytän oksentamaan menemistä lihottaa mut kohta ihan.muodottomaksi paskaksi, kun valmiiksikin sellainen jo olen...
Mukava ilta oli, mutta tämän aamun punnitus... Hitto että ihminen voi olla kiukkunen itselleen!
Lähtisin juoksulenkille tai salille, mutta kun noi supistukset ei anna myöden, pakko vaan vetää tiukempi linja ruokaan: vähemmän kaloreita ja enemmän oksentamista.
Palaan asiaan taas varmaan huomenna äitiyspolin käynnin jälkeen.
Jos joku tätä blogia lukee tai seuaraa, niin jätä ihmeessä jotain jälkeä käynnistäsi, olis ihanaa tietää, jos joku muu painii samankaltaisten asioiden kanssa...
Nyt on pakko kirjottaa, vaaka näytti aivan kamalia lukuja ja oon taas niin pettynyt itseeni ettei mitään rajaa :(
Olin eilen parhaan ystäväni kanssa ulkona syömässä, syötiin pitkän kaavan mukaan ja päätin, että menen vasta koko ruokailun jälkeen oksentamaan enkä jokaisen ruokalajin jälkeen, kuten normaalisti.
No en mä varmaan olis ees ehtiny niissä väleissä vessareissulle, ku juteltiin niin paljon kaikkea, jopa tästä mun syömishäiriöstä...
No sitten ystäväni tahtoa uhmaten menin vessaan reissun päätteeksi ja jo siinä vaiheessa tiesin, etten varmaan enää saa oksennettua alkupaloja pois, koska aikaa niistä oli kulunut jo pari tuntia :(
Enkä saanut. Pääruoka tuli vielä helposti, mutta alkupalat ei.
Rukoilin ja toivoin sydämeni pohjasta, että maailma ei tule kaatumaan seuraavana päivänä, mutta niinhän tässä taas tapahtui.
Paino noussut KILON eilisestä!! Ette arvaa mikä olo mulla on, vaaka ei oo näyttäny tollasta lukemaa moneen kuukauteen ja nyt se on siellä... Ahdistavaa, todella ahdistavaa. Kohta mä oon taas sellanen possu!
Pakko ottaa itseä kiinni niskasta ja alkaa taas oksentamaan ihan loppuun saakka, mahanesteisiin.saakka joka ruuan jälkeen heti. Tää yritykset 'parantua' että venytän oksentamaan menemistä lihottaa mut kohta ihan.muodottomaksi paskaksi, kun valmiiksikin sellainen jo olen...
Mukava ilta oli, mutta tämän aamun punnitus... Hitto että ihminen voi olla kiukkunen itselleen!
Lähtisin juoksulenkille tai salille, mutta kun noi supistukset ei anna myöden, pakko vaan vetää tiukempi linja ruokaan: vähemmän kaloreita ja enemmän oksentamista.
Palaan asiaan taas varmaan huomenna äitiyspolin käynnin jälkeen.
Jos joku tätä blogia lukee tai seuaraa, niin jätä ihmeessä jotain jälkeä käynnistäsi, olis ihanaa tietää, jos joku muu painii samankaltaisten asioiden kanssa...
maanantai 25. maaliskuuta 2013
sairasta touhua, sairaus
Siis tää on ihan hullua touhua!
Tänään oon taas syöny- ja oksentanut varmaan 7 kertaa... Miksi pitää syödä, kun sen jälkeen menee kuitenkin oksentamaan? Tyhmää...
Tuntui tänään ekaa kertaa oikeasti sairaalle, kun meillä on wc remontti menossa ja sellanen ihme biovessa käytössä kylppärissä, joka pitää tyhjentää aina kun se säiliö täyttyy. No enhän mä siihen voi oksentaa, ku mies sen tyhjentää, niin sehän näkis kaiken oksennuksen, vaikka toisaalta sillä ei oo merkitystä, kun se tietää tästä typeryydestä jo. Mutta jotenkin en halua tästä tulevan konkreettista asiaa sille...
No mulla on muovipusseja varattuna kylppärissä, siellä mä sit kykin nelinkontin lattialla oksentamassa muovipussiin! Ja vielä 8.kuulla raskaana! Kuvitelkaa. Siis sairasta... Voi kumpa tähän paranemiseen olis joku nopeempi ja varmempi tapa ku terapiat, osastojaksot jne...
Ei ei ei. Mä haluan tästä eroon, miksei se voi päästää mua otteestaan?
Tänään taas ahdisti vaan enemmän ja enemmän, ku mä oon tän raskauden aikana laihtunu 13kg, niin nyt kilo oli tullu takaisin! Hirveellä työllä oon saanu painoa alaspäin raskaudesta huolimatta ja nytkö se lähtee nousuun?! Ei! En voi päästää sitä noususuuntaan, pakko alkaa tekemään asialle jotain. Ihan ok on vielä jos se pysyis ees tässä, mutta en halua enää kilon kiloa tähän läskiin kroppaan.
Ja joo, lapselle se menee ja ne lähtee synnytyksessä, mutta kun mä en voi ajatella sitä niin, vaan jos mulla nyt on tippunu paino 12kg, niin sit ku vauva ja kaikki oheistuote tulee ulos, niin se voikin olla, että oon oikeesti tiputtanut hurjat 20kg painoa!! :) voi sitä ilonmäärää, kun se ois noin!
Ja mä tiedän mitä kaikki terveet ihmiset tästä ajattelee, mutta jollain tasolla mä tiedän, että te jotka tän saman asian kanssa painitte, niin tiedätte mitä mä tarkoitan ja tiedätte että mä rakastan silti ylikaiken tätä vauvaa ja haluan sille pelkkää hyvää, mutta miksi sen pitäisi tarkoittaa sitä, että mun pitäs lihota?
No taas torstaina olis ultraääniaika, niin näen että vauvalla on kaikki hyvin, vaikka itselläni ei olisikaan :)
Palataan
Tänään oon taas syöny- ja oksentanut varmaan 7 kertaa... Miksi pitää syödä, kun sen jälkeen menee kuitenkin oksentamaan? Tyhmää...
Tuntui tänään ekaa kertaa oikeasti sairaalle, kun meillä on wc remontti menossa ja sellanen ihme biovessa käytössä kylppärissä, joka pitää tyhjentää aina kun se säiliö täyttyy. No enhän mä siihen voi oksentaa, ku mies sen tyhjentää, niin sehän näkis kaiken oksennuksen, vaikka toisaalta sillä ei oo merkitystä, kun se tietää tästä typeryydestä jo. Mutta jotenkin en halua tästä tulevan konkreettista asiaa sille...
No mulla on muovipusseja varattuna kylppärissä, siellä mä sit kykin nelinkontin lattialla oksentamassa muovipussiin! Ja vielä 8.kuulla raskaana! Kuvitelkaa. Siis sairasta... Voi kumpa tähän paranemiseen olis joku nopeempi ja varmempi tapa ku terapiat, osastojaksot jne...
Ei ei ei. Mä haluan tästä eroon, miksei se voi päästää mua otteestaan?
Tänään taas ahdisti vaan enemmän ja enemmän, ku mä oon tän raskauden aikana laihtunu 13kg, niin nyt kilo oli tullu takaisin! Hirveellä työllä oon saanu painoa alaspäin raskaudesta huolimatta ja nytkö se lähtee nousuun?! Ei! En voi päästää sitä noususuuntaan, pakko alkaa tekemään asialle jotain. Ihan ok on vielä jos se pysyis ees tässä, mutta en halua enää kilon kiloa tähän läskiin kroppaan.
Ja joo, lapselle se menee ja ne lähtee synnytyksessä, mutta kun mä en voi ajatella sitä niin, vaan jos mulla nyt on tippunu paino 12kg, niin sit ku vauva ja kaikki oheistuote tulee ulos, niin se voikin olla, että oon oikeesti tiputtanut hurjat 20kg painoa!! :) voi sitä ilonmäärää, kun se ois noin!
Ja mä tiedän mitä kaikki terveet ihmiset tästä ajattelee, mutta jollain tasolla mä tiedän, että te jotka tän saman asian kanssa painitte, niin tiedätte mitä mä tarkoitan ja tiedätte että mä rakastan silti ylikaiken tätä vauvaa ja haluan sille pelkkää hyvää, mutta miksi sen pitäisi tarkoittaa sitä, että mun pitäs lihota?
No taas torstaina olis ultraääniaika, niin näen että vauvalla on kaikki hyvin, vaikka itselläni ei olisikaan :)
Palataan
torstai 21. maaliskuuta 2013
Lauseita jotka eivät auta syömishäiriöistä...
Tuli tässä vielä mieleen laittaa tännekin sellaisia lauseita, joita on kuullut 'monelta' ihmiseltä ja jotka eivät auta mitenkään, vaan jopa päinvastoin:
"ai sulla on syömishäiriö. Sä et näytä ollenkaan sille!" -kiva kerro lisää kuinka lihava mä oikein olen...
"No en ois ikinä susta uskonu!" -Ai eiks kaikki ongelmat näy päälle päin? Oonko mä niin lihava, että sitä ei uskoisi...
"Mikset sä lopeta vaan tota typerää oksentamista?" -Jos se ois niin helppoa, niin varmasti lopettaisinkin! En kai mä huvikseen käy hoidoissa 150km päässä?
"Tosta on yhtä helppoa päästä eroon kuin tupakasta." -Tupakointi on riippuvuus, tämä on sairaus. Ota asioista ensin selvää, ennen kuin tuut sanomaan mitään. Riippuvuuteen ei liity näitä sairaita ajatuksia yms.
"Syöt vaan jotain pientä, niin ethän sä nyt siitä lihoo..." -Ja säkö sen tiedät? Kyllä mäkin sen 'tiedän', sano se tolle syömishäiriöpeikolle joka istuu koko ajan tossa mun olkapäällä...
"Ajattele sun vauvaas..." -No en mä muuta teekkään! Syyllistäkää lisää,aaiheuttakaa lisää pahaaoloa ja ahdistusta. Sehän on tähän ratkaisu vai mitä?
"Mä en päästä sua vessaan tän syönnin jälkeen." -Selvä sitten en syö. Haistakaa paska. Ja ihan varmaan oksennan kiusallanikin tälläisen lauseen jälkeen...
Ihmiset ei ymmärrä tätä sairautta, mutta meidän sairaiden pitää hyväksyä se, että muut ihmiset ei ymmärrä...
Mä oon jo tottunu tohon paskaan ja oppinut olemaan asiasta hiljaa tai sitten kertonut parantuneeni jo.
Oon kertonu tästä isälleni (joka luulee, että tää on jo helpottamassa), miehelleni (joka pitää tätä välillä vaan mun omana tyhmänä leikkinä ja välillä taas ymmärtää mua tosi hyvin, tukee ja kannustaa), pikkusiskolleni (jonka kanssa emme puhu asiasta), ystävälleni (joka ei ymmärrä ollenkaan asiaa, kyselee aina wc käynnin jälkeen, että kävitköooksentamassa? Eikä antaisi laittaa wc:n ovea kiinni jne) ja toiselle ystävälleni (joka on sairastanut nuorempana anoreksian ja on paras tukeni tässä asiassa. Kannustaa, tsemppaa ja samalla ymmärtää jos menen vessaan oksentamaan... Ihana ihminen <3 mie en vaan haluaisi rasittaa häntä näillä asioilla, kun hänellä on paljon omia vakavampiakin ongelmia...)
Mutta joo, kommenttia saa pistää ja jos tulee mieleen muita typeriä lauseita, joita ootte kuullu ihmisiltä, jotka tietävät syömishäiriöstä...
See you! Nyt sinne kakkapyllyn pesulle ;)
"ai sulla on syömishäiriö. Sä et näytä ollenkaan sille!" -kiva kerro lisää kuinka lihava mä oikein olen...
"No en ois ikinä susta uskonu!" -Ai eiks kaikki ongelmat näy päälle päin? Oonko mä niin lihava, että sitä ei uskoisi...
"Mikset sä lopeta vaan tota typerää oksentamista?" -Jos se ois niin helppoa, niin varmasti lopettaisinkin! En kai mä huvikseen käy hoidoissa 150km päässä?
"Tosta on yhtä helppoa päästä eroon kuin tupakasta." -Tupakointi on riippuvuus, tämä on sairaus. Ota asioista ensin selvää, ennen kuin tuut sanomaan mitään. Riippuvuuteen ei liity näitä sairaita ajatuksia yms.
"Syöt vaan jotain pientä, niin ethän sä nyt siitä lihoo..." -Ja säkö sen tiedät? Kyllä mäkin sen 'tiedän', sano se tolle syömishäiriöpeikolle joka istuu koko ajan tossa mun olkapäällä...
"Ajattele sun vauvaas..." -No en mä muuta teekkään! Syyllistäkää lisää,aaiheuttakaa lisää pahaaoloa ja ahdistusta. Sehän on tähän ratkaisu vai mitä?
"Mä en päästä sua vessaan tän syönnin jälkeen." -Selvä sitten en syö. Haistakaa paska. Ja ihan varmaan oksennan kiusallanikin tälläisen lauseen jälkeen...
Ihmiset ei ymmärrä tätä sairautta, mutta meidän sairaiden pitää hyväksyä se, että muut ihmiset ei ymmärrä...
Mä oon jo tottunu tohon paskaan ja oppinut olemaan asiasta hiljaa tai sitten kertonut parantuneeni jo.
Oon kertonu tästä isälleni (joka luulee, että tää on jo helpottamassa), miehelleni (joka pitää tätä välillä vaan mun omana tyhmänä leikkinä ja välillä taas ymmärtää mua tosi hyvin, tukee ja kannustaa), pikkusiskolleni (jonka kanssa emme puhu asiasta), ystävälleni (joka ei ymmärrä ollenkaan asiaa, kyselee aina wc käynnin jälkeen, että kävitköooksentamassa? Eikä antaisi laittaa wc:n ovea kiinni jne) ja toiselle ystävälleni (joka on sairastanut nuorempana anoreksian ja on paras tukeni tässä asiassa. Kannustaa, tsemppaa ja samalla ymmärtää jos menen vessaan oksentamaan... Ihana ihminen <3 mie en vaan haluaisi rasittaa häntä näillä asioilla, kun hänellä on paljon omia vakavampiakin ongelmia...)
Mutta joo, kommenttia saa pistää ja jos tulee mieleen muita typeriä lauseita, joita ootte kuullu ihmisiltä, jotka tietävät syömishäiriöstä...
See you! Nyt sinne kakkapyllyn pesulle ;)
Mihin tää hulluus vielä johtaa?
Siis ei voi olla totta?
Meillä on vessaremontti menossa ja wc on poissa käytöstä. Käydään sellasella kamalalla siirrettävällä pöntöllä asioilla. No enhän mä siihen voi oksentaa, sehän täyttyis hetkessä ja mies näkis kaiken, ku se säiliö pitää tyhjentää...
No ensin stressasin hirveesti sitä, että mä en voi oksentaa, mutta keksin sitten pussiin oksentamisen. Nyt mä sitten ruokien jälkeen kykin kylppärin lattialla, kontillani, pää pussissa oksentamassa. Tosi tervettä touhua!
Kyllä taas tulee ajatelleeksi, että miksi mä menin joskus aloittamaan tän?! Koko 7 vuoden aikana oon yhden kerran pystyny olemaan viikon oksentamatta ja se oli ihan sillon alkuaikoina. Nyt varmaan 3 vuoteen ei ole ollut päivääkään ilman oksentamista...
Tää sairaus repii rikki hiljalleen, pala palalta. Vaikka kuinka haluaisin tästä eroon, niin se ei päästä. Lihoamisen pelko on liian suuri.
Vaikka mä tiiän että mun ajatukset on sairaita, en mä lihoaisi kuin alussa, koska mun elimistö on nyt säästöliekillä, niin se syömishäiriöpeikko saa mut uskomaan sitä, että mä lihoan jo pelkästä 150g rasvattomasta jogurtista!
Kukaan, joka tätä ei ole sairastanut, ei voi uskoa millaista tää on. Valitettavasti. Tää on jokapäiväistä helvettiä...
Ja koko ajan tää pahenee, tiukentaa otettaan. Puoli vuotta sitten mukaan astuivat kalorit. Mä en oo oikeastaan ikinä seurannu kaloreita, kuin korkeintaan kiinnostuksesta johonkin ruoka-aineeseen. Nyt kun käyn kaupassa, niin näen hyllyillä vain kaloreita. Vertailen leipäpussien kaloreita, jogurtit, kaikki! Ja mua ällöttää se ruoka ja se rasva mikä niissä on...
Vielä en oo onneksi lopettanut syömistä kokonaan, en halua anorektikoksi. Mä haluan tästäkin eroon, mikä mulla nyt sitten onkaan.
Syömishäiriöpolin mukaan mulla on anoreksia, bulimisilla oireilla, mutta anorektisilla ajatuksilla. Sekamuotoinen syömishäiriö. Ja siis mä en ole alipainoinen! Normaalipainon ylärajalla 166cm ja vaaka tais aamulla.näyttää painoksi 72,8kg ja oon siis nyt kahdeksannella kuulla raskaana.
Vääristynyt ruumiinkuva, perfektionismin piirteet luonteessa, lievää masennusta, ahdistuneisuutta, käsittelemättömiä traumoja jne... Eli sekaisin kuin seinäkello :D
Mulla on syömishäiriöpolille matkaa 150km suuntaansa eli oon ihan tosissani tän parantumisen kanssa, en mä huviksi tota matkaa ajelisi melkein viikottain.
Välillä tuntuu, että kunpa mut otettais johonkin pakkohoitoon osastolle ja siellä joku pitäisi musta kunnolla kiinni, silittäisi mua ja kertoisi kaiken olevan ihan hyvin, vaikka en oksentaisikaan.
Tää on niiin julmaa...
Jaahas, meijän pikkuneiti väänsi hajusta päätellen kakat vaippaan, eipä siis muuta kuin ylös ja kakkapyllyn pesulle ;)
Meillä on vessaremontti menossa ja wc on poissa käytöstä. Käydään sellasella kamalalla siirrettävällä pöntöllä asioilla. No enhän mä siihen voi oksentaa, sehän täyttyis hetkessä ja mies näkis kaiken, ku se säiliö pitää tyhjentää...
No ensin stressasin hirveesti sitä, että mä en voi oksentaa, mutta keksin sitten pussiin oksentamisen. Nyt mä sitten ruokien jälkeen kykin kylppärin lattialla, kontillani, pää pussissa oksentamassa. Tosi tervettä touhua!
Kyllä taas tulee ajatelleeksi, että miksi mä menin joskus aloittamaan tän?! Koko 7 vuoden aikana oon yhden kerran pystyny olemaan viikon oksentamatta ja se oli ihan sillon alkuaikoina. Nyt varmaan 3 vuoteen ei ole ollut päivääkään ilman oksentamista...
Tää sairaus repii rikki hiljalleen, pala palalta. Vaikka kuinka haluaisin tästä eroon, niin se ei päästä. Lihoamisen pelko on liian suuri.
Vaikka mä tiiän että mun ajatukset on sairaita, en mä lihoaisi kuin alussa, koska mun elimistö on nyt säästöliekillä, niin se syömishäiriöpeikko saa mut uskomaan sitä, että mä lihoan jo pelkästä 150g rasvattomasta jogurtista!
Kukaan, joka tätä ei ole sairastanut, ei voi uskoa millaista tää on. Valitettavasti. Tää on jokapäiväistä helvettiä...
Ja koko ajan tää pahenee, tiukentaa otettaan. Puoli vuotta sitten mukaan astuivat kalorit. Mä en oo oikeastaan ikinä seurannu kaloreita, kuin korkeintaan kiinnostuksesta johonkin ruoka-aineeseen. Nyt kun käyn kaupassa, niin näen hyllyillä vain kaloreita. Vertailen leipäpussien kaloreita, jogurtit, kaikki! Ja mua ällöttää se ruoka ja se rasva mikä niissä on...
Vielä en oo onneksi lopettanut syömistä kokonaan, en halua anorektikoksi. Mä haluan tästäkin eroon, mikä mulla nyt sitten onkaan.
Syömishäiriöpolin mukaan mulla on anoreksia, bulimisilla oireilla, mutta anorektisilla ajatuksilla. Sekamuotoinen syömishäiriö. Ja siis mä en ole alipainoinen! Normaalipainon ylärajalla 166cm ja vaaka tais aamulla.näyttää painoksi 72,8kg ja oon siis nyt kahdeksannella kuulla raskaana.
Vääristynyt ruumiinkuva, perfektionismin piirteet luonteessa, lievää masennusta, ahdistuneisuutta, käsittelemättömiä traumoja jne... Eli sekaisin kuin seinäkello :D
Mulla on syömishäiriöpolille matkaa 150km suuntaansa eli oon ihan tosissani tän parantumisen kanssa, en mä huviksi tota matkaa ajelisi melkein viikottain.
Välillä tuntuu, että kunpa mut otettais johonkin pakkohoitoon osastolle ja siellä joku pitäisi musta kunnolla kiinni, silittäisi mua ja kertoisi kaiken olevan ihan hyvin, vaikka en oksentaisikaan.
Tää on niiin julmaa...
Jaahas, meijän pikkuneiti väänsi hajusta päätellen kakat vaippaan, eipä siis muuta kuin ylös ja kakkapyllyn pesulle ;)
Taustaa elämästäni
Heips,
Kiva kun päädyit lukemaan blogiani. Vaikka toisaalta syy miksi tänne päädyit on varmasti hankala aihe niin minulle kuin sinullekin. Syömishäiriö taitaa koskettaa elämääsi ainakin jollakin tasolla?
Itse olen 25-vuotias yhden lapsen äiti. Elän avioliitossa ja odotan toista lasta.
Sairastuin syömishäiriöön 17-vuotiaana. Aloitin tällöin laihduttamaan oksentamalla kaikki herkut jotka söin, lenkkeilin ja kävin kuntosalilla. Olin tuolloin ylipainoinen reilusti masennuslääkitykseni takia. Laihduin hienosti normaalipainooni alle vuodessa! Iloitsin asiaa kovasti, mutta en silloin tajunnut mihin tämä oksentaminen minut vielä vie...
Tätä herkkujen oksentamista jatkui pari vuotta.
19-vuotiaana aloin oksentamaan enemmän, koska painoni ei enää tippunutkaan. Oksensin edelleen kaikki herkut, mutta myös normaalin ruuan, jos mielestäni söin sitä liikaa. Harrastin paljon urheilua ja sekin meinasi karata käsistä. Kävin 3 kertaa päivässä kuntosalilla, joskus jopa klo 01.00.. Tällöin tapasin myös nykyisen mieheni. Hänenkään kanssaan oleminen ei saanut minua lopettamaan typeryyksiäni vaan jatkoin kaikesta huolimatta.
Kerroin hänelle "bulimiastani" kun olimme olleet yhdessä noin puolisen vuotta. Hän ilmoitti heti, että minun pitää valita hänen ja bulimian välillä, että hän ei ala katsomaan kun tapan itseni.
Lupasin hänelle lopettaa oksentamisen, mutta toisin kävi. Jatkoin salassa jo tavaksi tullutta kaveruuttani vessanpytyn kanssa.
Elimme valheen keskellä 4 vuotta, kunnes tulin raskaaksi. Raskaus oli toivottu keskenmenon jälkeen. Ajattelin että tilaisuuteni on tullut, pääsen tästä helvetistä eroon. Toisin kuitenkin kävi, itseasiassa päinvastaisesti.
Oksensin jo kaiken syömäni ruuan ulos, vain välipalat pysyivät sisälläni.
Raskaus ahdisti mua lisää. Maha alkoi kasvaa, vaa´an lukemat alkoivat nousta pikkuhiljaa, vaatteet alkoivat kiristämään ja näin jo silmissäni millainen läskikasa olen raskauden jälkeen!
Meille syntyi sairas pieni tyttö, alle 2kg painoisena. Tytöllämme oli oireyhtymiä, kehityksen viivästymää, pienipainoisuutta jne. Syytin itseäni. Eihän vika voinut olla kuin minussa, minähän oksensin koko raskausajan. aloin avautumaan bulimiastani lastenosastolla, jossa tyttömme asui ensimmäisiä kuukausiaan. Sain asiaan sillä tavalla tukea, että syy ei ollut minun, vaan solujakautumisessa oli vain käynyt jokin surkeiden sattumusten yhteensattuma, josta sairaus johtui.
Toisaalta tämä tieto helpotti syyllisyyttäni ja auttoi minua ehkä äitinä, mutta syömishäiriöni vain paheni. En pystynyt lapsen syntymän jälkeen pitämään enää edes välipaloja sisälläni. Oksensin kaiken mitä söin.
Tätä jatkuvaa oksentamista on nyt jatkunut kohta 2 vuotta eikä loppua näy.
Nyt olen hakenut apua ja käyn HUS:n syömishäiriö polilla hoidossa ja suunnitteilla on lähikuukausille osastojakso raskauden takia.
Yritän pitää aktiivisesti blogia yllä, kertoa nykyajasta ja ehkä tarkentaa jotain menneisyyden juttuja sitä mukaa, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Minulta saa kysellä ja saa kommentoida. Kestän kritiikkiäkin, vaikka voimia sen kuulemiseen ei olisikaan.
Palataan, toivottavasti jäät lukijakseni :)
Kiva kun päädyit lukemaan blogiani. Vaikka toisaalta syy miksi tänne päädyit on varmasti hankala aihe niin minulle kuin sinullekin. Syömishäiriö taitaa koskettaa elämääsi ainakin jollakin tasolla?
Itse olen 25-vuotias yhden lapsen äiti. Elän avioliitossa ja odotan toista lasta.
Sairastuin syömishäiriöön 17-vuotiaana. Aloitin tällöin laihduttamaan oksentamalla kaikki herkut jotka söin, lenkkeilin ja kävin kuntosalilla. Olin tuolloin ylipainoinen reilusti masennuslääkitykseni takia. Laihduin hienosti normaalipainooni alle vuodessa! Iloitsin asiaa kovasti, mutta en silloin tajunnut mihin tämä oksentaminen minut vielä vie...
Tätä herkkujen oksentamista jatkui pari vuotta.
19-vuotiaana aloin oksentamaan enemmän, koska painoni ei enää tippunutkaan. Oksensin edelleen kaikki herkut, mutta myös normaalin ruuan, jos mielestäni söin sitä liikaa. Harrastin paljon urheilua ja sekin meinasi karata käsistä. Kävin 3 kertaa päivässä kuntosalilla, joskus jopa klo 01.00.. Tällöin tapasin myös nykyisen mieheni. Hänenkään kanssaan oleminen ei saanut minua lopettamaan typeryyksiäni vaan jatkoin kaikesta huolimatta.
Kerroin hänelle "bulimiastani" kun olimme olleet yhdessä noin puolisen vuotta. Hän ilmoitti heti, että minun pitää valita hänen ja bulimian välillä, että hän ei ala katsomaan kun tapan itseni.
Lupasin hänelle lopettaa oksentamisen, mutta toisin kävi. Jatkoin salassa jo tavaksi tullutta kaveruuttani vessanpytyn kanssa.
Elimme valheen keskellä 4 vuotta, kunnes tulin raskaaksi. Raskaus oli toivottu keskenmenon jälkeen. Ajattelin että tilaisuuteni on tullut, pääsen tästä helvetistä eroon. Toisin kuitenkin kävi, itseasiassa päinvastaisesti.
Oksensin jo kaiken syömäni ruuan ulos, vain välipalat pysyivät sisälläni.
Raskaus ahdisti mua lisää. Maha alkoi kasvaa, vaa´an lukemat alkoivat nousta pikkuhiljaa, vaatteet alkoivat kiristämään ja näin jo silmissäni millainen läskikasa olen raskauden jälkeen!
Meille syntyi sairas pieni tyttö, alle 2kg painoisena. Tytöllämme oli oireyhtymiä, kehityksen viivästymää, pienipainoisuutta jne. Syytin itseäni. Eihän vika voinut olla kuin minussa, minähän oksensin koko raskausajan. aloin avautumaan bulimiastani lastenosastolla, jossa tyttömme asui ensimmäisiä kuukausiaan. Sain asiaan sillä tavalla tukea, että syy ei ollut minun, vaan solujakautumisessa oli vain käynyt jokin surkeiden sattumusten yhteensattuma, josta sairaus johtui.
Toisaalta tämä tieto helpotti syyllisyyttäni ja auttoi minua ehkä äitinä, mutta syömishäiriöni vain paheni. En pystynyt lapsen syntymän jälkeen pitämään enää edes välipaloja sisälläni. Oksensin kaiken mitä söin.
Tätä jatkuvaa oksentamista on nyt jatkunut kohta 2 vuotta eikä loppua näy.
Nyt olen hakenut apua ja käyn HUS:n syömishäiriö polilla hoidossa ja suunnitteilla on lähikuukausille osastojakso raskauden takia.
Yritän pitää aktiivisesti blogia yllä, kertoa nykyajasta ja ehkä tarkentaa jotain menneisyyden juttuja sitä mukaa, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Minulta saa kysellä ja saa kommentoida. Kestän kritiikkiäkin, vaikka voimia sen kuulemiseen ei olisikaan.
Palataan, toivottavasti jäät lukijakseni :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)