Siis ei voi olla totta?
Meillä on vessaremontti menossa ja wc on poissa käytöstä. Käydään sellasella kamalalla siirrettävällä pöntöllä asioilla. No enhän mä siihen voi oksentaa, sehän täyttyis hetkessä ja mies näkis kaiken, ku se säiliö pitää tyhjentää...
No ensin stressasin hirveesti sitä, että mä en voi oksentaa, mutta keksin sitten pussiin oksentamisen. Nyt mä sitten ruokien jälkeen kykin kylppärin lattialla, kontillani, pää pussissa oksentamassa. Tosi tervettä touhua!
Kyllä taas tulee ajatelleeksi, että miksi mä menin joskus aloittamaan tän?! Koko 7 vuoden aikana oon yhden kerran pystyny olemaan viikon oksentamatta ja se oli ihan sillon alkuaikoina. Nyt varmaan 3 vuoteen ei ole ollut päivääkään ilman oksentamista...
Tää sairaus repii rikki hiljalleen, pala palalta. Vaikka kuinka haluaisin tästä eroon, niin se ei päästä. Lihoamisen pelko on liian suuri.
Vaikka mä tiiän että mun ajatukset on sairaita, en mä lihoaisi kuin alussa, koska mun elimistö on nyt säästöliekillä, niin se syömishäiriöpeikko saa mut uskomaan sitä, että mä lihoan jo pelkästä 150g rasvattomasta jogurtista!
Kukaan, joka tätä ei ole sairastanut, ei voi uskoa millaista tää on. Valitettavasti. Tää on jokapäiväistä helvettiä...
Ja koko ajan tää pahenee, tiukentaa otettaan. Puoli vuotta sitten mukaan astuivat kalorit. Mä en oo oikeastaan ikinä seurannu kaloreita, kuin korkeintaan kiinnostuksesta johonkin ruoka-aineeseen. Nyt kun käyn kaupassa, niin näen hyllyillä vain kaloreita. Vertailen leipäpussien kaloreita, jogurtit, kaikki! Ja mua ällöttää se ruoka ja se rasva mikä niissä on...
Vielä en oo onneksi lopettanut syömistä kokonaan, en halua anorektikoksi. Mä haluan tästäkin eroon, mikä mulla nyt sitten onkaan.
Syömishäiriöpolin mukaan mulla on anoreksia, bulimisilla oireilla, mutta anorektisilla ajatuksilla. Sekamuotoinen syömishäiriö. Ja siis mä en ole alipainoinen! Normaalipainon ylärajalla 166cm ja vaaka tais aamulla.näyttää painoksi 72,8kg ja oon siis nyt kahdeksannella kuulla raskaana.
Vääristynyt ruumiinkuva, perfektionismin piirteet luonteessa, lievää masennusta, ahdistuneisuutta, käsittelemättömiä traumoja jne... Eli sekaisin kuin seinäkello :D
Mulla on syömishäiriöpolille matkaa 150km suuntaansa eli oon ihan tosissani tän parantumisen kanssa, en mä huviksi tota matkaa ajelisi melkein viikottain.
Välillä tuntuu, että kunpa mut otettais johonkin pakkohoitoon osastolle ja siellä joku pitäisi musta kunnolla kiinni, silittäisi mua ja kertoisi kaiken olevan ihan hyvin, vaikka en oksentaisikaan.
Tää on niiin julmaa...
Jaahas, meijän pikkuneiti väänsi hajusta päätellen kakat vaippaan, eipä siis muuta kuin ylös ja kakkapyllyn pesulle ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti